HOLLOLAN VOIMISTELU RY

HUVIA, HIKEÄ

JA HYVÄÄ MIELTÄ 

Toimintakausi 2019-2020 

Hollolan Voimistelu ry:n toimintakausi 2019 - 2020  on nyt puolessa välissä. Lukujärjestyksissä on mukana vanhan perinteen mukaisesti jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja taatusti jotain sinistä.

Mikäli ilmoittauduit mukaan jo syyskauden alussa, olet varmistanut paikkasi salissa myös myös kevätkaudella, sillä ilmoittautuminen kattaa koko kauden. Mukaan ehtii myös kauden aikana, ilmoittautumiset ryhmiin osoitteessa go.hoika.net 

Ilmoittautuminen kevätkaudelle on alkanut niissä ryhmissä, joissa on vapaita paikkoja. Muistathan ilmoittautuessasi, että  alaikäisten lasten puolesta rekisteröinnin tekee huoltaja omilla tiedoillaan, jonka jälkeen lapsesta tehdään alikäyttäjä.

 

Toimintakausi 2019-2020:

 

Syyskausi 2.9. - 30.11.2019 (syysloma vk 43/19 ei tunteja)

Kevätkausi 7.1. - 27.4.2020 (hiihtoloma vk 9/20 ja ma 13.4. ei tunteja)

 

 

gallery/neliö temppisohjaaja
Jokaisella lapsella on oikeus harrastaa

Hollolan kunta tukee yhdessä paikallisten liikuntaseurojen kanssa lasten ja nuorten liikuntaa.


Hollolan Voimistelu ry on mukana Hollolan kunnan organisoimassa hankkeessa, jolla tuetaan perheiden 7–15-vuotiaiden lasten ja nuorten liikunnan perustoimintaa eli viikoittaista harrastamista seuran ohjatussa liikuntatoiminnassa.

Aluehallintaviraston myöntämällä avustuksella edistetään yhdenvertaisia, tasa-arvoisia ja saavutettavia harrastusmahdollisuuksia hollolalaisissa liikuntaseuroissa. Avustuksen tarkoituksena on mahdollistaa liikuntaharrastuksen aloittaminen tai jatkuminen perheen taloudellisista haasteista huolimatta sekä pitää lapset ja nuoret mukana seuratoiminnassa. Taloudellisiksi haasteiksi voidaan lukea mm. äkillisesti muuttunut työ- tai perhetilanne, sairaus tai muut toimeentuloon vaikuttavat asiat.

 

Hankkeessa on Hollolan Kunnan lisäksi neljä paikallista liikuntaseuraa; Hollolan Voimistelu ry:n lisäksi mukana ovat Salpis ry, LASB ja Hollolan ampumaurheilukeskus HAUK ry. 

Tutustu seurojen tarjontaan ja lähetä hakemus suoraan sille seuralle, jonka toimintaan hakemus liittyy.  Hollolan Voimistelu ry:ltä voi hakea tukea joko kevätkaudelle 2020 tai seuraavalle toimintakaudelle 2020-2021. Avustus on enintään 50€/kk/lapsi tai nuori. Tukea voidaan myöntää Hollolassa asuville lapsille ja nuorille.

 

Hollolan Voimistelu ry:tä koskevat lisätiedot ja vapaamuotoiset hakemukset:

 

Hollolan Voimistelu ry:n puheenjohtaja Sari Virtanen p. 040 553 9686 tai 

sarim.virtanen@phnet.fi. Hakemukset käsitellään luottamuksellisesti.

 

gallery/neliö ohjaaja
Perhesunnuntait jatkuvat

Hollolan Voimistelun Perhesunnuntai on ilmainen liikuntatapahtuma, jossa pääsee tutustumaan erilaisiin liikuntalajeihin koko perheen voimin.

 

Perhesunnuntai Kalliolahallilla sunnuntaina 16.2.2020

 

klo 13.15 - 14.00 Perhetemppuilu, aikuinen + lapsi 4-7 v.

klo 14.00 - 14.45 Perhetemppuilu, aikuinen + lapsi 1-5 v.

 

Luvassa on koko perheelle sopivaa liikuntaa yhdessä lämmitellen, temppurataa kiertäen sekä lopuksi rauhoittuen ja rentoutuen. Vastuuohjaaja Sari Rantanen

Tapahtuma on suunniteltu aikuisille sekä 1-7 -vuotiaille lapsille yhdessä osallistuttavaksi. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille. Seuran jäsenyyttä ei vaadita!

Tunneille on rajoitettu määrä paikkoja. Ilmoittauduthan ennakkoon tekstiviestillä numeroon 040 411 6197 (Noora Häkkinen). Mainitse viestissä mille tunnille/tunneille ilmoittaudut ja kuinka monta henkilöä on tulossa.

 

Kevään viimeinen Perhesunnuntai järjestetään Tiilikankaalla 26.4.2020.

Kerromme päivän ohjelmasta lisää myöhemmin, laita kuitenkin jo päivä kalenteriin!

Tervetuloa!

 

gallery/neliö trainers-1685162_1920
gallery/suomen voimisteluliitto_800px_rgb_72
gallery/hyvässä seurassa on ilo liikkua-slogan
gallery/neliö perheliikunta
Seurassamme -
4. Perheliikunta

19.11.2019

Kaikki varmasti tuntevat suositukset, jonka mukaan päivittäin olisi hyvä kokoontua ruokapöydän ääreen koko perheen voimin. Me Hollolan Voimistelussa kannatamme paitsi tätä ajatusta, myös koko perheen yhteistä harrastusta tai muuta yhteistä puuhastelua. Pihapelit omassa pihassa tai naapurustossa, perjantai-ilta lautapelien äärellä, hiihtolenkki termarikaakaoineen, leffailta sohvan nurkassa, laskettelureissu lähirinteeseen…

Lue lisää...

gallery/neliö käsilläseisonta
Telinetaitoja ja
kehonhallintaa

5.11.2019

Temppukoulu eli Temppis on liikuttanut vuosien aikana satoja, ellei tuhansia hollolalaisia lapsia. Vanhemmat ovat nähneet lasten riemun ja oppimisen ilon, sekä kuulleet lasten kertomana kuinka monella tavalla voikaan kieriä, pyöriä, hypätä, oppia kärrynpyöriä ja käsilläseisontaa, kehonhallintataitojen kehittyessä samalla ihan huomaamatta. Monet ovat varmasti myös miettineet, miten mukavaa olisi mennä mukaan saliin ja nauttia liikunnasta lasten lailla - yhdessä, kokeillen, kehittyen ja oppien.

Lue lisää...

gallery/neliö ohjaajat
Seurassamme -
3. Ohjaajat

25.7.2019

On taas se aika vuodesta, kun liikuntaseuroissa ympäri Suomen viimeistellään tulevan kauden lukujärjestyksiä ja rekrytoidaan viimeisiä ohjaajia – näin myös meillä. Toki suuret linjat ovat selvillä jo aiemmin, mutta hienosäätö jatkuu usein aivan kauden alkuun saakka.

Lue lisää...

HolVo tarjoaa liikunnan iloa

HolVo eli Hollolan Voimistelu ry on monipuolinen, liikunnan iloa ja riemua tarjoava paikallinen,

voittoa tavoittelematon liikuntaseura.  HolVolla on toimintaa kolmessa eri kategoriassa, Lastenliikunta, Perheliikunta ja Aikuisliikunta.  Lajitarjonnasta löytyy sopiva laji kaikenikäisille,  sillä lastenliikunnan ryhmät on ikäjaoteltu 3-4-vuotiaista aina 12-16-vuotiaisiin.  Perheliikunnassa lapset liikkuvat yhdessä vanhempien tai muun tutun aikuisen kanssa, mukaan voi ottaa vaikka mummin tai kummin! Aikuisliikunnasta löytyy lajeja niin tanssin kuin voimaharjoittelunkin ystäville, kaikki aikuisliikunnan ryhmät soveltuvat sekä miehille että naisille.  Jäseninä seurassa on yli 400 iloista, liikunnasta ja hyvinvoinnista kiinnostunutta lasta, nuorta ja aikuista Hollolasta ja lähikunnista.

HolVo on toiminut jo 25 vuotta kehittyen ja laajentuen nykyaikaiseksi, edulliseksi ja helposti lähestyttäväksi koko perheen seuraksi jonka tavoitteena on tarjota huvia, hikeä ja hyvää mieltä. 

Tutustu tarjontaan ja lähde mukaan!