gallery/etusivu_a

HolVo - Usein kysytyt kysymykset

 

Miten pääsen mukaan?

Miksi salien ovet ovat lukossa?

Mitä teen, jos haluan perua ilmoittautumisen?

 

Hollolan Voimistelu ry. on kerännyt tähän useimmin kysyttyjä kysymyksiä aihepiireittäin.

Voit myös lähettää kysymyksesi sähköpostitse osoitteella info(at)holvo.fi tai laskuja ja maksuja koskevissa asioissa laskutus(at)holvo.fi.

 

Toiminta

 

Kuka päättää liikuntaryhmistä ja niiden sisällöstä?

 

Seuran toimintaa hoitaa johtokunta, johon kuuluu yhdeksi toimintakaudeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja sekä kahdeksi toimintakaudeksi kerrallaan valitut kuusi johtokunnan jäsentä.

 

Miten seuran toimintaan pääsee mukaan?

 

Toiveita, vinkkejä ja palautetta voi antaa johtokunnan jäsenille joko henkilökohtaisesti tai sähköpostitse. Osallistumalla kevät- ja syyskokoukseen voi tutustua päätöksentekoon ja ilmoittaa halukkuutensa johtokuntatoimintaan.  

 

Miksi seurassa ei ole balettia/painia/joogaa?

 

Rajallisten resurssien vuoksi seura ei pysty tarjoamaan ns. marginaalilajeja, joissa osallistujamäärät jäävät pieniksi. Seuran tarjonta pyritään pitämään monipuolisena ja uudistamaan tarjontaa mahdollisuuksien mukaan.  Palautetta ja toiveita kannattaa esittää, palautteen pohjalta seura on ottanut viime vuosina lukujärjestykseen mm. pienten lasten tanssin, aikuinen/lapsi –palloilun sekä aikuisten lavis-tanssin.

 

Miksi seurassa ei ole kilpatoimintaa?

 

Seuran tarkoituksena on suorittaa liikuntakasvatustyötä edistämällä voimistelu- ja liikuntaharrastusta niin, että mahdollisimman moni voisi harrastaa voimistelua ja liikuntaa eri toiminta- ja tavoitetasoilla. Tästä johtuen liikuntaryhmiin ei ole pääsykokeita eivätkä ryhmät osallistu kilpatoimintaan.

 

Ilmoittautuminen ja maksaminen

 

Miten voin ilmoittautua tunneille?

 

Ilmoittautuminen tapahtuu jäsenrekisteri-ohjelman kautta, ohjeet ja ilmoittautumisajat löytyvät seuran kotisivuilta. Ilmoittautuminen tehdään koko toimintakaudeksi ( syksystä kevääseen ). Ilmoittautuessasi jäsenrekisterin kautta, saat sähköpostiisi laskun jonka eräpäivä on kauden alkamisen jälkeen.  Maksuja ei palauteta, kannattaa siis ilmoittaa seuralle ennen laskun maksamista mikäli ei halua jatkaa ryhmässä.

 

Miten voin varmistaa, että ilmoittautuminen onnistuu ja saan paikan haluamassani ryhmässä?

 

Suosittelemme, että testaat käyttäjätunnuksesi ennakkoon - tämän voit tehdä ennen syksyn  ilmoittautumisajan alkamista. Jos olet käyttänyt jäsenrekisteriämme viimeisten parin-kolmen vuoden aikana, tietosi pitäisivät löytyä sieltä. Käyttäjätunnuksesi on se sähköpostiosoite, jonka olet antanut rekisteröityessäsi. Jos et saa tunnuksiasi toimimaan, laita asiasta sähköpostia osoitteeseen info(at)holvo.fi. Pyritään välttämään viimeiseen asti uusien tunnusten luomista! Monet päällekkäiset tunnukset hankaloittavat jäsenrekisterimme hallintaa.

 

Olen unohtanut jäsenrekisterin salasanan?

 

Klikkaa jäsenrekisterin etusivulla olevaa “Olen unohtanut salasanan”-linkkiä. Älä luo tarpeettomasti uusia tunnuksia!

 

Voiko tunneille tulla kokeilemaan ennen ilmoittautumista?

 

Tunneille ei voi osallistua ilman ilmoittautumista, pois lukien ne ryhmät joissa on käytössä kertamaksu.  

 

Ilmoittauduin ja jäin varasijalle – mitä teen?

 

Seurasta otetaan yhteyttä tekstiviestitse, mikäli ryhmästä vapautuu paikka. Kannattaa siis odotella rauhassa, erityisesti lastenryhmissä paikkoja vapautuu pitkin syksyä!

 

Ilmoittauduin mutta en halua jatkaa ryhmässä – mitä teen?

 

Ota yhteys seuraan, esimerkiksi laittamalla sähköpostia osoitteeseen info(at)holvo.fi.  On tärkeää, että saamme tiedon lopettamisesta jotta voimme antaa paikkasi ryhmässä jollekin toiselle. Maksuja ei palauteta, kannattaa siis ilmoittaa seuralle ennen laskun maksamista mikäli ei halua jatkaa ryhmässä.

 

Mihin hinnoittelu perustuu?

 

Hollolan Voimistelu ry. on voittoa tavoittelematon seura, eli jäsenmaksuja + ryhmämaksuja kerätään vain sen verran, että ohjaajien palkat, välinehankinnat ja muut kiinteät kulut saadaan katettua. Johtokunnalle ei makseta palkkaa tai palkkioita.

 

Loin käyttäjätunnukset alaikäiselle lapselleni ja huomasin vasta jälkikäteen, että ensin olisi pitänyt rekisteröityä itse - mitä teen?

 

Ota yhteys seuraan, esimerkiksi laittamalla sähköpostia osoitteeseen info(at)holvo.fi,  niin katsomme tapauskohtaisesti kuinka toimitaan.

 

Tunnit

 

Miksi tunnit ovat liian aikaisin tai liian myöhään illalla?

 

Salivuoroja on saatavissa rajoitetusti. Seura pyrkii salivuoroja hakiessaan huomioimaan monia asioita, kuten lasten liikunnan painottumisen alkuiltaan sekä aikuisten ja lasten tuntien samanaikaisuuden jotta vanhemmat ja lapset voivat helposti harrastaa samaan aikaan. Tunnit pyritään säilyttämään kaudesta toiseen samoilla viikonpäivillä ( Temppikset maanantaisin ja torstaisin, Kahvakuula maanantaisin… ).

 

Miksi ryhmässä on niin vähän / niin paljon osallistujia?

 

Seura määrittelee ryhmien enimmäiskoot huomioiden laji, osallistujien ikä sekä salin koko. Mikäli ryhmä jää vajaaksi, voidaan ryhmiä tarvittaessa yhdistellä kauden aikana.

 

Miksi minulle ei ilmoitettu, että tunnilla on vieras ohjaaja?

 

Mikäli ohjaaja ei pääse tunnille, seura pyrkii ensisijaisesti löytämään tunnille korvaavan ohjaajan jotta tuntia ei tarvitsisi perua.

 

Miksi minulle ei ilmoitettu tunnin peruuntumisesta?

 

Mikäli tunti joudutaan perumaan, siitä ilmoitetaan ryhmän jäsenille tekstiviestillä ja/tai sähköpostilla sekä seuran nettisivuilla. Ryhmän jäsenien yhteystiedot kerätään jäsenrekisteristä, eli kannattaa tarkistaa että omat yhteystiedot on jäsenrekisterissä oikein jotta saa aina ajoissa tiedon mahdollisista peruutuksista.

 

Miksi liikuntasalien ovet ovat lukossa?

 

Tunnit järjestetään Hollolan Kunnan tiloissa, kuten liikunta- ja monitoimisaleissa. Ovet pidetään lukossa eikä niitä saa jättää auki. Tuntien ohjaajat ( ja lasten liikunnassa apuohjaajat ) tulevat avaamaan ovet ja ohjaamaan ryhmien jäsenet pukuhuoneisiin ja saliin.

 

Miten voin antaa palautetta tunneista tai ohjaajista?

 

Palautetta kannattaa lähettää ensisijaisesti sähköpostitse info(at)holvo.fi. Lasten liikuntaryhmistä vastaa Tytti Rautamies. Ohjaajille voi antaa palautetta myös tuntien yhteydessä.

 

Miksi joissakin lastenryhmissä on useita ohjaajia?

 

Lastenryhmissä ( temppukoulu, telinetemppuilu, perheliikunta, parkour ) on vastuuohjaajan lisäksi apuohjaajia huolehtimassa, että salissa säilyy järjestys ja lapset toimivat annettujen ohjeiden mukaisesti.  Ohjaajat näyttävät esimerkkiä, auttavat liikkeissä ja pitävät huolen, että jokainen osallistuja pääsee harrastamaan.

 

Miten toimintakauden pituus määräytyy?

 

Toimintakausi alkaa syksyllä ja päättyy keväällä, mukaillen koulun kevät- ja syyslukukautta.  Koska toiminta keskittyy koulujen saleihin, saattavat esim. koulun joulu- ja kevätjuhlat vaikuttaa salien käyttöön.

 

gallery/google_img
gallery/facebook_img
gallery/edcb765ccae8194561fd1a8be509b195.lock